Mitä shamanistisen kurssin tai retriitin jälkeen?

Tämä kirjoitus on erityisesti kaikille, jotka ovat käyneet shamanistisilla kursseilla tai jotka ovat joko tulossa tai harkitsevat sellaiselle tuloa. Haluan kirjoituksellani välittää huolenpitoa ja tuottaa keskustelua, että pystyisimme yhä paremmin integroimaan kurssien kokemukset elämäämme.

Kurssikokemus voi olla hyvin erilainen eri ihmisille. Joillekin kurssin kokemus voi olla kevyempi, kun taas jollekin se voi avata täysin uuden elämänjakson ja saada käyntiin suuria elämänmuutoksia. Täysin riippuen siitä, missä kohtaa kuljemme elämässämme ja mitä aiemmat elämänkokemuksemme ovat olleet. Kurssi voi parhaimmassa tapauksessa toimia eräänlaisena havahtumisen mahdollisuutena, jossa oma elämäntarkoituksemme, yhteytemme maailmansieluun ja kokonaisvaltainen oman itsemme rakkaudellinen hyväksyminen tulee kokemukselliseksi. Tai se voi vahvistaa jo olemassaolevaa polkuamme, tehden sen entistä selkeämmäksi ja kirkkaammaksi.

Shamanistinen kokemus voi olla osittain mielen kautta ymmärrettävä, mutta sillä on aina myös aspekteja, jotka menevät normaalin käsityskyvymme ulkopuolelle. Meille voidaan näyttää asioita epätavanomaisella tavalla, mikä auttaa meitä purkamaan vanhoja rajoja ja vapautumaan edelleen. Lopuksi palaudumme kuitenkin takaisin arkitodellisuuteemme, ja integroimme kokemuksemme toivottavasti yhä tietoisempina ja kokemusta rikkaampina ihmisinä.

Shamanistisen toiminnan tavoite on harmonisoida oman elämämme ja maailman biosfäärin suhdetta. Tämä harmonisointi tapahtuu shamanististen metodien avulla. Niiden avulla kasvatamme tietoisuuttamme omasta elämästämme ja maailmasta, ja kasvatamme sieluamme ihmisinä. Yksilö- ja yhteisötasolla shamanistinen toiminta on myös holistista eli kokonaisvaltaista parantamista, joka on laaja teema itsessään (lue aiempia blogi-kirjoituksiani tästä.)

Nyt kysymys on kuitenkin, että kuinka voimme pitää huolta itsestämme ja toisistamme shamanistisen kurssin jälkeen? Karhun Talon toiminnan periaate on, että meille jokainen kurssille osallistuja on tärkeä, ja haluamme olla parhaalla mahdollisella tavalla jokaisen kurssilaisen tukena. Erityisen tärkeää meille on yhteisöllinen aspekti, jonka kautta voimme edelleen kehittyä, ystävystyä, saada apua ja tukea, ja harjoitella yhdessä.

Kurssin jälkeisiä mahdollisuuksia:

1. Itsereflektio ja itsestä huolehtiminen

Kurssin jälkeen on hyvä pitää huolta, että on tarpeeksi rauhaa ja tilaa pitää huolta itsestään, kuunnella omia olotiloja ja rauhoittua. Eräänlainen meditatiivinen tila on hyväksi, antaen ajatusten rauhoittua ja yrittämättä pohtia kokemusta, vaan lähinnä vain leväten, ja antaen energioiden tasapainottua rauhassa. On hyvä juoda paljon vettä, ja muutenkin pitää huolta hyvästä ravinnosta ja levosta. Usein paras juttu on myös tehdä rauhassa ihan käytännön arjen töitä ja tehtäviä, mutta kenties yhä kiitollisempana ja läsnäolevampana myös näille tehtäville. Päiväkirjan pitäminen voi olla hyvä idea, kirjoittaen siihen tuntemuksia, ideoita ja kirjaten öisiä unia.

2. Kotitehtävät

Kurssilta saa aina mukaansa kotitehtäviä. Näiden tehtävien tarkoitus on integroida kokemusta ja tuoda jatkumoa kurssikokemuksille. Kurssit ovat usein viikonloppukursseja ja täten varsin lyhyitä tapahtumia, ja täten ne toimivat vain alkuna jatkuvammalle harjoitukselle. Tarkoituksena on eräänlainen työkalupakki, johon voimme aina tarvittaessa palata.

3. Yhteydenpito muiden kurssilaisten kanssa

On hyvä idea pitää yhteyttä muihin kurssilaisiin ja jakaa omia kokemuksia esimerkiksi kotitehtävien tekemisestä ja kotona tehtävistä harjoitteista. Muilta kurssilaisilta voi myös pyytää apua, mikäli jokin asia tuntuu vaikealta. Samoin voimme jakaa onnistumisen iloa. On myös mukavaa pitää yhteyttä ihan muuten vaan 😊

4. Yhteydenpito opettajan kanssa

On aina mukava saada viestejä shamanistisissa piireissä istuneilta. Tänne saa helposti yhteyden. Tarvittaessa on myös mahdollisuus yksityisiin sessioihin.

5. Yhteydenpito laajemman yhteisön kanssa

Karhun Talon kurssin käyneillä on vapaaehtoinen ja voin mahdollisuus liittyä täysin avoimeen ja leikkimieliseen heimoyhteisöön, jossa voimme edelleen tutustua muihin kurssilaisiin, lähettää kuvia ja keskustelunavauksia, lähettää vinkkejä mielenkiintoisista tapahtumista tai muista jutuista, pyytää apua, ja kehittyä edelleen yhteisönä. Laajempi yhteisö voi tuoda myös eräänlaista turvan tunnetta siitä, että emme todellakaan ole yksin ainutlaatuisella polullamme.

6. Muut kurssit, rumpupiirit ja tapahtumat

On mukavaa jatkaa harjoittelua paitsi yksinään, myös muilla kursseilla ja rumpupiireissä, joko Karhun Talon tai muiden shamanistisia kursseja tarjoavien tahojen kautta. Verkostoidutaan yhä laajemmin, opitaan yhdessä, ja rummutetaan! Kaikki elämä lopulta tukee omaa elämänpolkuamme, juuri sellaisena kuin itse sitä päätämme vaeltaa.

7. Mitä muuta?

Voi olla myös muita teemoja, jotka ovat tärkeitä kurssin jälkeiselle elämälle, mutta mitä ne voivat olla?

Omana vastuunani kurssien opettajana koen, että kaikilla on loppupiirissä tarpeeksi integroitunut olo jatkaa matkaa takaisin kotiin kurssin jälkeen tai kehottaa harjoituksiin, jotka integroivat kokemusta paremmin. Tämän vuoksi nämä keskustelevat piirit ja keskinäiset jakamisemme luottamuksellisessa ilmapiirissä ovat äärettömän tärkeitä. Kaikkien omalla vastuulla on itsestään huolehtiminen, ja muistetaan, että kaiken toiminnan tavoite on lisääntyvä hyvinvointi, tietoisuus ja tasapaino omassa itsessämme ja luonnossa.

Ennenkaikkea: Muistetaan pitää hauskaa!

Kuva: Uhrilahja-mandala Nötön saaren retriitiltä vuodelta 2017.