AJATUKSIA SHAMANISTISEN YHTEISÖN VASTUULLISUUDESTA JA TURVALLISESTA TILASTA
Valkoisensudenrummut nosti esiin kulunneina viikkoina shamanistisen yhteisön turvallisen tilan ja vastuullisuuden merkityksen. On äärimmäisen surullista, jos shamanistisessa yhteisössä tapahtuu väärinkäyttöä ja eettisesti kyseenalaista toimintaa. Tämä on surullista tänä aikana, jolloin meillä on shamanistisena yhteisönä vihdoin yhteiskunnassa uskonvapaus, ja shamanistisia toimijoita ei demonisoida ja hiljennetä niin vahvasti kuin vielä viime vuosisatoina (vaikka tässä on paljon kehitettävää edelleen). Olisi upeaa, mikäli meillä voisi olla keskinäinen luottamus ja turvallinen tila, että jokainen voisi kasvaa ja kukoistaa omalla luonnonhenkisellä tai animistis-shamanistisella polullaan turvassa, niin toinen toistemme kuin luonnon vaalimina. Tähän liittyy myös vastuumme siitä, että animistis-shamanistista maailmankuvaa edistävät toimijat voisivat olla vakavasti-otettavia myös yhteiskunnallisessa keskustelussa, ja käyttää resurssejaan yhä paremmin hyödyksi luontokeskeisen ja rauhanomaisen elämäntavan ja tasapainon puolesta. Tämä laajempi tehtävämme ja potentiaalimme yhteiskunnassa vaatii sen, että otamme tehtävämme tosissamme ja kunnolla. Täten on äärimmäisen raskasta, kun energiaa valuu pois siitä luottamuksen ja vakavasti-otettavuuden tilasta, kun vielä joudumme rakentamaan sitä yhteisöllisesti turvallista tilaa ja luottamusta, mikä meillä hyvässä tilanteessa olisi.
Olen pohtinut asiaa ja käynyt hiidessä hiljentymässä. Muutamia pointteja osaltani keskusteluun.
1. Samoin kuin psykologeilla on työvalvoja (eng. supervisor) tai ohjaava ammattilainen, myös shamanistista työtä yhteisössä tekevillä on hyvä olla ”työnvalvojia” ja heimonvanhimpia. On hyvä, että olemme avoimia siitä, että työllämme on ohjausta kollegoilta ja kokeneilta, joiden kanssa voimme keskustella luottamuksellisesti ja rehellisesti shamanistisesta työstämme. Jos kyseisellä shamaanilla ei ole ”työnvalvojia” tai heimonvanhimpia, on parempi olla menemättä kyseinen henkilön toimintaan mukaan. Itselläni on useampi sekä mies- että naispuolinen heimonvanhin, joihin voin turvautua ja joilta pyytää mentorointia, jos kysymyksiä herää tai jos on vaikeampia tilanteita, ja joiden kanssa pidän yhteyttä jatkuvasti joka viikko. Näin tunnen, että olen ohjauksessa paitsi haltijoitteni kautta, myös ihmisyhteisössä Keskisessä.
2. Itse olen ollut niin suojeluksessa, että en ole kokenut shamanistisessa yhteisössä koskaan hyväksikäyttöä enkä koe tuntevani yhtäkään ihmistä joka sellaista on tehnyt. Tästä syystä, kun luen, että sellaista joku olisi kokenut, ihmettelen, että keitä nämä ihmiset ovat ja mistä oikein on kysymys? Ymmärrän, että nimeäminen on vaikeaa, mutta on myös erittäin vaikeaa, jos tämän keskustelun ylle jää epämääräisyys, että keitä nämä ihmiset ovat ja mistä näissä tilanteissa on kysymys? En osaa sanoa, kuinka ratkaista tätä, ja mikä olisi hyvä ”heimonvanhimpien neuvosto” jonka ääreen tämän kysymyksen voisi viedä ja luottamuksellisesti ratkaista nämä tilanteet? Se, että tämän keskustelun ylle jää epämääräisyys keistä ja mistä on kysymys, voi pahimmillaan olla tuhoavaa koko shamanistisella yhteisölle, sillä keskeiseksi kysymykseksi jää leijumaan ilmaan, että ”Kehen oikein voin luottaa shamanistisella polullani?” kun kaipaamme myös omia lajitovereita oppaiksi tälle polulle. Tämän vuoksi on ikävää, että tietyt negatiiviset kokemukset ja vastuuttomat toimijat voivat tuhota paljon sitä hyvää, mitä toiset täällä yrittävät tehdä. Tämän vuoksi myös aiheesta käytävä keskustelu tulee olla rehellistä ja suoraa, mutta samaan aikaan hienovaraista siten, ettei sillä vahingossa vaurioiteta koko shamanistisen yhteisön toimintaa.
3. Shamaaniuteen ja shamanistiseen toimintaan liittyy villi, harmaa alue, joka on toiminnan itsensä luonne. Tarkoitan tällä sitä, että en kannata sitä ajatusta, että shamanistisilta toimijoilta odotettaisiin tulevaisuudessa esim. lääketieteen tai psykoterapian koulutusta, että hän voi toimia perinteen mukaisesti kutsumuksessaan. Monilla näitä koulutuksia on omassa shamaaniudessaan, ja se on upea asia. Mutta lopultahan mikään koulutus, ikä tai kokemus ei välttämättä takaa sitä, minkälainen ihminen siellä on taustalla ja mistä lähtökohdista hän tekee toimintaansa. Kuten kuka tahansa ihminen, myös shamaani voi epäonnistua jossain tehtävässään, vaikka jos hän toimii autenttisesti ja oikein haltioituneessa tilassa, epäonnistumisen mahdollisuus on hyvin paradoksaalinen kysymys. Lisäksi shamaaniksi kasvaminen on usein vaikea ja joskus kaaottinenkin prosessi, ja tähän liittyy toisia kysymyksiä, kuinka tukea näissä prosesseissa yhteisöllisesti, kannustavasti ja myötätuntoisesti siten, että luontoperhe ympärillä on turvassa.
4. Opettajani sanoin, shamaanin tehtävä on olla ennen kaikkea esimerkillinen ihminen. Tämä on ensimmäinen askel ennen kuin ihminen voi toimia vaikkapa shamanistisessa parannustyössä. Minulle tällaisia merkkejä siitä esimerkillisyydestä on esimerkiksi se, mikä on kyseisen ihmisen suhde tupakointiin tai päihteiden käyttöön. Jos näitä esiintyy, mielestäni silloin on parempi mennä ihmisen luokse, joka näitä ei käytä. Minulle esimerkiksi tupakointi välittää usein sitä viestiä, että kyseisellä ihmisellä on vielä jotain käsittelemätöntä tunne-elämässään (usein vihan tai muiden hankalien tunteiden kanssa). Kukaan minun heimonvanhimmistani ei käytä näitä aineita.
Lopuksi, ketkä haluamme toimia luottamuksen arvoisesti shamanistisessa yhteisössä, voimme vahvistaa sitä, mikä on hyvää.
Palakoon tulevissa kekri-kokoissa nyt pois kaikki se joutava, väärä ja turha, mikä ei kuulu siihen, mikä on esimerkillistä.
Hyvää kekri-viikkoa kaikille,
Helena